Olli Väätäinen ja Tiina Vestman vaihtavat toimitusjohtajan kapulaa SC Softwarella. Vestman jatkaa yhtiössä asiakkuuksien ja myynnin parissa. Kuva: Emmi Virtanen
Tiedote
26.1.2022 klo 6:35 | SC Software Oy
Olli Väätäinen aloittaa SC Software Oy:n toimitusjohtajana helmikuun 2022 alussa. Väätäinen toimi aiemmin Solteq Oyj:n toimitusjohtajana lähes viiden vuoden ajan. Uuden toimitusjohtajan luotsaamana SC Software hakee merkittävää kasvun loikkaa sekä kansainvälisten ohjelmistomarkkinoiden avausta omille tuotteilleen.
Solteq Oyj -konsernin entinen toimitusjohtaja Olli Väätäinen aloittaa SC Software Oy:n toimitusjohtajana 1.2.2022 alkaen. Toimikautenaan Solteqin merkittävään kasvuun, kannattavuuden paranemiseen sekä liiketoiminnan kansainvälistymiseen luotsannut Väätäinen on yksi korona-ajan parhaista toimitusjohtajista osaketuoton perusteella mitattuna (Kauppalehti, 4.6.2021). Väätäinen on toiminut SC Softwaren hallituksen puheenjohtajana yhtiön perustamisesta lähtien.
“Aloitin reilut 30 vuotta sitten urani yrittäjänä tehden ja myyden omia ohjelmistoja. SC Software on minulle paluu juurilleni. Teknologia ja erityisesti ohjelmistoliiketoiminta on minun ammatillinen intohimoni. SC Softwarella pääsen hyödyntämään vuosikymmenten varrella kertynyttä laajaa kokemustani yhtiöiden kasvattamisesta ja kansainvälistämisestä. SC Softwaren oma teknologia muodostaa merkittävän kilpailuedun ja hyvässä kunnossa olevaa yhtiötä on mukava viedä eteenpäin. We build better software kertoo olennaisen tästä yhtiöstä”, kiteyttää Väätäinen.
Kilpailukykyä ohjelmistotuotannon automatisoinnista
SC Software on pilvinatiivi SaaS-yhtiö, joka toimittaa asiakaskohtaisia ohjelmistoratkaisuja sekä toimialakohtaisia ohjelmistotuotteita. Ohjelmistojen rakentamisessa yhtiö hyödyntää omaa korkean tuottavuuden kehitysalustaansa, joka automatisoi ison osan sovelluksen käsin tehtävästä koodauksesta. Yhtiön strategiaan on alusta asti kuulunut ohjelmistotuotannon radikaali tehostaminen.
“Yrityksen perustaminen ja rakentaminen nollasta oli todella inspiroiva ja itselle mieluisa haaste. Olemme SC Softwarella rakentaneet yhdessä huippuunsa viritetyn softatuotannon ja saaneet tehdä töitä hienojen asiakkuuksien ja projektien parissa”, kertoo SC Softwaren perustaja ja nykyinen toimitusjohtaja Tiina Vestman.
Yhtiö aikoo panostaa kasvuun ja kansainvälisille markkinoille laajentamiseen tulevina vuosina. Vestman jatkaa SC Softwarella myyntijohtajan roolissa.
“Sanoin Ollille jo yhtiötä perustaessamme, että minä lyön kiekon päätyyn, niin tule sinä sitten rakentamaan peliä! Ollissa yhdistyy henkilönä ja kokemuksena kaikki se, mitä voi toivoa yhtiön tulevaisuuden kannalta. Itse pääsen keskittymään työhön asiakkuuksien ja myynnin parissa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin Ollin johdolla”, Vestman tiivistää.
Lisätietojen antajat:
Olli Väätäinen
CEO
olli.vaatainen@scsoftware.fi
+358 50 557 8111
Tiina Vestman
Vice President, Sales
tiina.vestman@scsoftware.fi
+358 50 561 4453
Lisätietoja yhtiöstä:
SC Software on pilvinatiivi SaaS-yhtiö, joka toimittaa asiakaskohtaisia ohjelmistoratkaisuja sekä toimialakohtaisia ohjelmistotuotteita. Yhtiö hyödyntää omaa korkean tuottavuuden ohjelmistokehitysalustaansa, jonka avulla se automatisoi ison osan sovelluksen käsin tehtävästä koodauksesta. Asiakkaille tämä näkyy järjestelmien parempana laatuna ja toimitusaikojen pitävyytenä.
SC Software (aiemmin SoulCore Oy) on perustettu vuonna 2014. Yhtiön liikevaihto ylsi vuonna 2021 2,2 miljoonaan euroon. SC Softwaren asiakkaisiin kuuluu muun muassa Espoon kaupunki, Teollisuusliitto, Neova Group ja VR Group.