SC Software täytti 10 vuotta tammikuussa 2024. Juhlavuoden kunniaksi haastattelimme yrityksen perustajia ja pitkäaikaisia työntekijöitä.
Neljän IT-alan ammattilaisen unelma kotimaisesta huippuosaamisesta ja teknologisesta innovaatiosta on reilussa kymmenessä vuodessa kasvanut 35 hengen menestystarinaksi. SC Softwaren kehittämä SoulGen-teknologia nopeuttaa ja tehostaa sovellusten tuottamista, ja se on osoittanut voimansa lukuisissa vaativissa asiakasprojekteissa. Yrityksen ratkaisut palvelevat niin isoja organisaatioita kuin pienempiäkin toimijoita.
Yhteinen visio ja vahva arvopohja
“Kun tuli painettua kauppaa kaupan perään, heräsi ajatus, että miksei tätä hommaa tekisi itselleen”, Tiina Vestman, myyntijohtaja ja entinen toimitusjohtaja vuosilta 2014-2022, muistelee tuntemuksiaan ajalta ennen yrityksen perustamista. “Muistan, että ihan kuin olisi nähnyt silmien edessä sellaisen neonvalonuolen, joka patisti ottamaan askelia tähän suuntaan”, Tuomo Peltola, senior consultant, muistelee perustamishetkeä.
Lokakuussa 2013 Tiina lähetti viestin silloiselle kollegalleen, nykyiselle SC Softwaren toimitusjohtajalle, Olli Väätäiselle: “Tavataanko?”, ja tuosta viestistä käynnistyi tapahtumaketju, joka lopulta huipentui joulukuussa 2013 yrityksen perustamiskokoukseen Jyväskylän hotelli Alexandraan. Virallisesti firma, SoulCore, perustettiin 2.1.2014.
Perustajat – Tiina Vestman, Olli Väätäinen, Tuomo Peltola ja Petri Savolainen – näkivät mahdollisuuden luoda jotain erilaista. Aikana, jolloin IT-osaamista ulkoistettiin laajasti Aasiaan, he halusivat tarjota kotimaista huippuosaamista ja innovatiivista teknologiaa. Toiminnan teknologisena kivijalkana toimi ja toimii edelleen Savolaisen kehittämä SoulGen-työkalu, jonka IPR-oikeudet yhtiö hankki omistukseensa. SoulGeniä on vuosien varrella määrätietoisesti kehitetty eteenpäin.
“Ihmiset, eli ‘soul’, ja teknologinen poikkeuksellinen kyvykkyys, eli ‘core’.” Tiina Vestman, myyntijohtaja
SoulCore, nykyinen SC Software, syntyi kahden keskeisen arvon ympärille. “Itselle on tärkeää ihmiset, eli ‘soul’, ja sitten on teknologinen poikkeuksellinen kyvykkyys, eli se on se ‘core'”, Tiina kertoo yrityksen alkuperäisen nimen taustasta. Nämä kaksi elementtiä – ihmiset ja teknologia – muodostavat edelleen yrityksen toiminnan perustan.
Nopea läpimurto isoille markkinoille
“Aivan huikea fiilishän se oli. Vihdoin ja viimein tapahtui niitä asioita, joista oli jo kauan haaveillut”, muistelee Tiina alkuaikoja. Ensimmäinen toimisto löytyi Jyväskylän Kauppalaispihalta, ja jo helmikuun 2014 alussa yrityksellä oli kaksi asiakasta.
Merkittävä läpimurto tapahtui kesällä 2014, kun VR Group ryhtyi asiakkaaksi. “Muistan, kun istuimme junassa matkalla Helsinkiin tekemässä ensimmäisiä speksejä ja rautalankamallia”, kertoo Tuomo. “Kun demoa esiteltiin VR:n hankintajohtajalle, tämä ei meinannut uskoa silmiään ja kysyi: ‘Miten ihmeessä tässä voi olla ne asiat, mitä me ollaan jo pitkään tarvittu?’ Saimme osoittaa, että tämä on tosiaan se meidän teknologiamme voima.”
Ensimmäisinä vuosina tuli myös muita merkittäviä asiakkuuksia: Kotipizzan master data -hanke, ja PAM, jonka myötä alkoi ammattiliittojärjestelmien kehitys. Jo alkuvaiheessa onnistuttiin saamaan myös Viestintävirasto, nykyinen Traficom, asiakkaaksi. “Muistan, että kävin asentamassa meidän sovellusta Viestintäviraston tuotantoympäristöön ihan paikan päällä Helsingissä”, Markku Hunnakko, senior developer, kertoo.
“Joku meille sanoi alussa, että ‘ei pienellä firmalla voi olla isoja asiakkaita’, mutta kuinkas kävikään.” Tuomo Peltola, senior consultant
“Joku meille sanoi alussa, että ‘ei pienellä firmalla voi olla isoja asiakkaita’, mutta kuinkas kävikään”, Tuomo muistelee hymyillen. “Olihan se mielettömän hienoa, että pystyttiin vakuuttamaan isoja asiakkaita kyvykkyydestämme jo heti alkuvaiheessa. Olen kiitollinen hienoille asiakkaillemme luottamuksesta”, Tiina komppaa.
Haasteiden kautta uuteen kasvuun
Vuonna 2016 mukaan tullut Markku, SoulCoren kymmenes työntekijä, muistelee alkuaikojaan: “Ensimmäiset kaksi vuotta oli sellaista kunnon innostuksen aikaa, projekteja tehtiin hyvällä sykkeellä. Sovellukset olivat suhteellisen pienikokoisia, mutta asiakkaat isoja.” Innostus näkyi heti käytännössä, kun Markku pääsi mukaan silloisen Vapon, nykyisen Neovan, hankintajärjestelmän kehitykseen.
Kasvu ei kuitenkaan ole ollut pelkkää suoraviivaista nousua. Vuosi 2018 toi mukanaan haasteita, kun GDPR-lainsäädäntö muutti markkinaa ja isot hankkeet menivät jäihin peräjälkeen. “Projektit stoppasivat melkein täysin”, Tiina kertoo, “mutta pistettiin yhdessä tuumin rähinä päälle ja ruvettiin etsimään nykyisiltä asiakkailta töitä koko porukalla.” Markkukin muistelee tätä aikaa yhtenä haastavimmista: “Se oli aika vaikea ajanjakso, mutta yhteishenki kantoi meidät sen läpi.”
Käänne parempaan tapahtui kuitenkin vielä samana vuonna, kun Teollisuusliitto ryhtyi asiakkaaksi. “Se oli jotenkin maaginen hetki, kun saimme vihreää valoa sieltä”, Tuomo muistelee. “Tunsin oikein, että nyt todellakin napsahti. Oli ollut jo jonkin aikaa sellaista alakuloa porukan keskuudessa, eli asiakkuuden saaminen tuli erinomaiseen saumaan.”
Uusi kasvu sai lisää vauhtia, kun Espoon kaupungista tuli asiakas. Yhteistyössä heidän hankinta-asiantuntijoidensa kanssa SC Sourcing Suite -hankintajärjestelmää lähdettiin kehittämään entistä tuotemaisempaan suuntaan. “Tämä yhteistyö avasi meille kokonaan uuden suunnan hankintajärjestelmämme kehityksessä”, Markku kertoo.
Ainutlaatuinen teknologia erottautumistekijänä
SC Softwaren menestyksen takana on ainutlaatuinen teknologia ja sen onnistunut soveltaminen. “Ei kukaan uskonut silloin alussa, mihin kaikkeen meidän teknologiamme taipuu”, Tuomo kertoo. “Vaikka jotkut epäilivät, teknologiamme on todistanut voimansa kerta toisensa jälkeen.”
“Ei kukaan uskonut silloin alussa, mihin kaikkeen meidän teknologiamme taipuu.” Tuomo Peltola, senior consultant
SoulGen-työkalun avulla pystytään nopeasti mallintamaan ja generoimaan asiakkaiden tarpeiden mukaisia järjestelmiä. Esimerkiksi VR:n hankintajärjestelmä saatiin tuotantoon vain kuudessa viikossa. Teknologian ketteryys näkyy myös siinä, miten uusiin haasteisiin pystytään vastaamaan – esimerkiksi GDPR-vaatimusten tullessa voimaan työkaluun kehitettiin automaattinen tietosuojarakenteiden generointi.
Jo myyntivaiheessa asiakkaille pystytään näyttämään toimivaa sovellusta pelkän demon sijaan. “Se asiakkaiden hämmennys ja riemastus on tullut usein voimalla syliin asiakastapaamisissa! Asiakkaat ovat positiivisesti yllättyneitä siitä, että järjestelmätoimittaja tosiaan pystyy näin nopeaan ja konkreettiseen toteutukseen”, kertoo Tiina.
“Kehitämme järjestelmiä, joilla on ihan oikeasti merkitystä”, Tuomo korostaa. “Kun tuotamme esimerkiksi hankintajärjestelmän, jolla tehostetaan julkista hankintatoimea, sillä on vaikutusta ihan kansantaloudellisesti.”
Kasvu jatkuu, arvot säilyvät
Kymmenen vuoden aikana SC Software on kasvanut merkittävästi: vuonna 2019 työntekijöitä oli 12, vuonna 2020 jo 20, ja tänään yrityksessä työskentelee 35 ammattilaista. Toimistot sijaitsevat Kuopiossa, Jyväskylässä ja Helsingissä. Tampereen toimisto on suunnitteilla.
“Alkuaikoina oltiin pienellä porukalla kuin perhe. Nyt on opittu elämään isomman firman malliin, mutta kuitenkin säilytetty se ihmisläheisyys ja välittömyys”, Tuomo kertoo. “Vaikka ollaan kasvettu, toimintatapaan ei ole tullut mukaan ison firman jähmeyttä. Meillä on vahva yhdessä tekemisen henki ja työkaverilta voi aina kysyä sparrausapua, oli rooli mikä tahansa”, Markku vahvistaa.
SC Software tähtää entistä vahvempaan asemaan keskeisillä toimialoillaan hankinta- ja ammattiliittosektoreilla. Yhtiön tavoitteena on kasvattaa markkinaosuuttaan hankinta- ja kilpailutusjärjestelmissä sekä laajentaa toimintaansa kansainvälisille markkinoille. Hankintatoimen globaalit markkinat, arvoltaan 8 miljardia euroa, avaavat merkittäviä mahdollisuuksia. “Näemme hankinnan puolella valtavasti mahdollisuuksia, teknologiamme voisi tehostaa erityisesti julkista sektoria monella eri osa-alueella”, Tiina visioi.
“Meillä on useita yli 10 vuoden mittaisia yhä jatkuvia asiakkuuksia. Pitkät asiakkuudet kertovat, että tämä meidän tekemisen tapa todella toimii.” Olli Väätäinen, toimitusjohtaja
“Meillä on useita yli 10 vuoden mittaisia yhä jatkuvia asiakkuuksia. Pitkät asiakkuudet kertovat, että tämä meidän tekemisen tapa todella toimii”, päättää toimitusjohtaja Olli Väätäinen. “Meillä on ainutlaatuinen kyky yhdistää syvällinen teknologiaosaaminen asiakkaidemme liiketoiminnan ymmärrykseen ja ylläpitää toimittamamme ohjelmistot moderneina vuosien saatossa – juuri niin kuin reilut kymmenen vuotta sitten visioimme. Tämä on vasta alkua SC Softwaren tarinassa.”
Tilaa uutiskirjeemme! 👉
Saat SC Softwaren asiantuntijoiden ajatukset sekä tuoreimmat kuulumiset sähköpostiisi neljästi vuodessa.